Riita-asioiden hoitaminen 

Olen suorittanut Suomen Asianajajaliiton sovittelijakoulutuksen ja voin siten toimia sovittelijana ja tietenkin myös avustaa sovintomenettelyssä. Jos riita-asia menee oikeuteen, tarvitaan sielläkin sovittelijan taitoja vakuuttavan esiintymistaidon ja laintuntemuksen lisäksi. 

Normaalissa elämässä toimimme erilaisissa rooleissa. Olemme esimerkiksi kuluttajia, asuntokaupan osapuolia, vuokralaisia tai vuokranantajia, yhtiökumppaneita, sukulaisia, yhdistyksen jäseniä – näitä rooleja on lukuisia. Siten meillä on monia mahdollisuuksia ajautua riitatilanteisiin toistemme kanssa, vaikkemme niihin itse hakeutuisikaan. 
 

Riitatilanteet saattavat usein muodostua monimutkaisiksi ja ennen kaikkea raskaaksi kokemukseksi asianomaisille. Olen tukenanne ja autan teitä löytämään juuri sellaisen ratkaisun, johon haluattekin pyrkiä. Selvitän teille seikkaperäisesti oman tilanteenne ja samalla kartoitan mahdollisuutenne menestyä kyseessä olevassa asiassa. Selvityksen ja kartoituksen perusteella arvioimme yhdessä, mihin toimenpiteisiin ryhtyminen on etujenne mukaista. 

Edustan teitä riita-asioissa ja selvitän oikeutenne julkiseen oikeusapuun tai vakuutuksenne oikeusturvaan. 

Ota yhteyttä ja kysy lisää riita-asioiden hoidosta!

Yhteydenottolomake

Kysy lisää palveluista tai jätä yhteydenottopyyntö. Palaan asiaan mahdollisimman pian.

Sähköpostitse
Tekstiviestitse